KPY ja toimiva johto lisäävät omistustaan Ropo Capitalissa

KPY ja toimiva johto lisäävät omistustaan Ropo Capitalissa

Laskun elinkaari- ja rahoituspalvelujen tuottamiseen erikoistuneen Ropo Capitalin omistuspohja on muuttunut. Yhtiön toimiva johto ja Osuuskunta KPY:n omistama KPY Sijoitus Oy ovat lisänneet omistusosuuttaan tänään vahvistetussa osakekaupassa.

KPY on ostanut 12,9 prosenttia lisää Ropo Capitalin osakekannasta yhtiön perustajaosakkailta. Samassa yhteydessä Ropon toimiva johto kasvatti omistustaan 10 prosenttiin. KPY:n omistusosuus on kaupan jälkeen noin 27 prosenttia.

KPY:n toimitusjohtaja Lauri Kermanin mukaan nyt tehty lisäsijoitus on yhtiön strategian mukainen. KPY hankki tämän vuoden helmikuussa noin 15 prosentin omistuksen Roposta. Nyt toteutuneen osakekaupan myötä KPY on Ropo Capitalin merkittävä vähemmistöomistaja.

– Ropo Capital on kasvava kuopiolainen yritys, jonka henkilöstön osaamisesta sekä vahvoista laajenemis- ja kannattavuusnäkymistä olemme vakuuttuneet lyhyenä omistusaikanamme. Tämän vuoksi tarjoutunut tilaisuus lisäsijoituksen tekemiseen oli meille houkutteleva, Kerman sanoo.

– Yhtiö kasvaa voimakkaasti ja omistajien ja johdon sitoutuminen on äärimmäisen tärkeää. KPY näkee Ropo Capitalin vision ja on valmis panostamaan siihen merkittävästi. Samoin kuin toimivalla johdolla, omistajilla on vahva luottamus Ropon osaavaan henkilöstöön, jonka kanssa saadaan huikeita tuloksia aikaan. Liiketoimintaa kehitetään edelleen vahvan kuopiolaisen omistuksen tukemana, hehkuttaa Ropo Capitalin toimitusjohtaja Artti Aurasmaa. 

– Hienoa, että KPY on halukas kasvattamaan osuuttaan Ropo Capitalissa. Yhdessä pääomistaja Sentica Partnersin kanssa KPY muodostaa yhtiölle vahvan kivijalan, joka mahdollistaa voimakkaan kasvun jatkumisen myös tulevina vuosina. Lisäksi on hienoa nähdä kuinka motivoitunut ja sitoutunut yhtiön toimiva johto on kasvattaessaan osuuttaan, kertoo Ropo Capitalin perustajaosakas Tuomo Rissanen.

Ropo Capitalin omistus jakautuu osakekaupan jälkeen pääomistaja Sentica Partnersin hallinnoimien rahastojen (52 %), KPY:n (27 %) ja Ropo Capitalin toimivan johdon (10 %) sekä perustajaosakkaiden (11 %) kesken.  

Lisätietoa:
Lauri Kerman, toimitusjohtaja, KPY, puh. 050 357 538
Artti Aurasmaa, toimitusjohtaja, Ropo Capital, puh. 045 186 1775, artti.aurasmaa@ropocapital.fi

Osuuskunta KPY on kuopiolainen, pitkäaikainen omistaja ja sijoittaja, jonka omistavat noin 22 000 jäsentä, joista suurin osa on pohjoissavolaisia. KPY:n merkittävimmät omistukset ovat Enfo Oyj:ssä, Voimatel Oy:ssä ja Vetrea Terveys Oy:ssä sekä Technopolis Kuopio Oy:ssä. Lisäksi tytäryhtiö KPY Sijoitus Oy harjoittaa noteerattomien yhtiöiden, arvopapereiden ja kiinteistöjen omistamista. Osuuskunta KPY- konsernin liikevaihto oli noin 285 miljoona euroa vuonna 2016. Konserni työllistää yli 2 100 henkilöä. www.kpy.fi

Ropo Capital on kotimainen laskun elinkaari- ja rahoituspalveluihin erikoistunut yritys. Kilpailemme markkinoilla teknologisena edelläkävijänä – toimintamallimme pohjautuu digitalisaation etuihin ja vahvaan automaatioon. Yli 8 000 yritystä Suomessa käyttää aktiivisesti palvelujamme ja joka kuudes Suomessa toimitettava lasku välitetään meidän kauttamme. Työllistämme n. 140 talouden ammattilaista ja vuonna 2017 liikevaihtomme ylittää 40 miljoonaa euroa. www.ropocapital.fi