sijoittajat, sijoittaminen, sijoittaja

Tiedotteet

14.12.2009: KPY kiinteistöomistajaksi Rissalan yrityskylään

Osuuskunta KPY on solminut esisopimuksen YIT Rakennus Oy:n kanssa toimistorakennuksen rakennuttamisesta Siilinjärvelle Rissalan yrityskylään.

Rakennustyöt noin 5200 kerrosneliömetrin suuruisen toimistorakennuksen rakentamiseksi ovat käynnistymässä ja talo valmistuu noin vuoden kuluttua.  Rakennuksen päävuokralaiseksi tulee Savon Voima Oyj ja lisäksi rakennukseen tulevat sijoittumaan Voimatel Oy:n pääkonttoritoiminnot, Enfo Oyj:n kakkoskonesali sekä Juhlapalvelu Remar Oy:n ravintola ja keittiö. Investoinnin arvo on noin seitsemän miljoonaa euroa.

Osuuskunta KPY:n toimitusjohtaja Lauri Kermanin mukaan kiinteistöomistustoiminta kuuluu yhtenä olennaisena osana KPY:n sijoitusstrategiaan. – Tämä on tärkeä päänavaus KPY:n kiinteistöomistusrintamalla. Lähdemme mielellämme mukaan muihinkin tämäntyyppisiin hankkeisiin, joissa on vakaa vuokralainen ja pitkä vuokrasopimus. Hankkeen myötä KPY on käynnistämässä Rissalan yrityskylän rakentamista ja edistämässä maakunnan elinvoimasuutta ja kehittymistä. 

Savon Voiman toimitusjohtaja Timo Pylväsen mukaan nyt syntynyt ratkaisu sopii hyvin yhtiön tarpeisiin. - Varaudumme tulevaisuuden haasteisiin keskittämällä suurimman osan toiminnastamme vuoden 2011 alussa Rissalan yrityskylään. Syntyneen ratkaisun myötä tulevalla pääkonttorillamme on pitkäaikaisesti sitoutunut kotimainen ja maakunnallinen omistaja, jonka sijoitustoiminnan tuotot jäävät valtaosaltaan Pohjois-Savoon. Uskomme, että Osuuskunta KPY:n ja YIT:n yhteistyö takaa meille hyvän lopputuloksen ja saamme käyttöömme nykyaikaiset, kustannustehokkaat, ergonomiset ja viihtyisät toimitilat. Yhteistyökumppanimme Enfon konesalin sijoittuminen samaan rakennukseen mahdollistaa kiinteistössä hyvin energiatehokkaat lämmitys- ja jäähdytysratkaisut, mikä tukee erinomaisesti Savon Voiman ja kaikkien muidenkin kiinteistöön sijoittuvien yritysten ympäristötavoitteita.   

Lisätietoja: 
Osuuskunta KPY:n toimitusjohtaja Lauri Kerman,
puhelin 050 357 5384
Savon Voima Oyj:n toimitusjohtaja Timo Pylvänen,
puhelin 044 723 7200
YIT Rakennus Oy:n aluejohtaja Risto Pennanen,
puhelin 040 551 5939
Siilinjärven kunnan kunnanjohtaja, Vesa Lötjönen,
puhelin 044 740 1101
 
----  
Osuuskunta KPY on kuopiolainen, pitkäaikainen teollinen omistaja ja sijoittaja, jonka merkittävimmät omistukset ovat DNA Oy:ssä, Enfo Oyj:ssä ja Voimatel Oy:ssä.

Savon Voima Oyj on sähkö- ja lämpöpalveluja tuottava ja markkinoiva suomalainen energiayhtiö. Viime vuoden yli 250 miljoonan euron liikevaihdollaan yhtiö lukeutuu Suomen suurimpiin energiapalvelujen myyjiin. Myös energia-alan työnantajana yhtiö on merkittävä ja tarjoaa työtä yli kahdelle sadalle alan ammattilaiselle. Savon Voima Oyj:n omistaa Savon Energiaholding Oy, jonka osakkeet ovat Savon Voiman sähköverkkotoiminnan alueella sijaitsevan 25 kunnan omistuksessa. www.savonvoima.fi .



Takaisin
Osuuskunta KPY | PL 1883 | 70101 KUOPIO | Puh +358 17 369 7800 | Fax +358 17 369 7809