sijoittajat, sijoittaminen, sijoittaja

Tiedotteet

29.06.2007:

Lehdistötiedote 29.6.2007

Osuuskunta KPY:n hallitus korotti liittymismaksun 4000 euroon

Osuuskunta KPY:n hallitus päätti kokouksessaan 28.6.2007 korottaa osuuskunnan liittymismaksun aiemmasta 2900 eurosta 4000 euroon. Osuuskunta KPY:n hallituksen näkemyksen mukaan 4000 euroa vastaa osuuden käypää arvoa.

Hallituksen mukaan Osuuskunta KPY:n omistaja-arvoon on vaikuttanut nostavasti erityisesti Enfo Oyj:n IT-liiketoiminnan myönteinen kehitys sekä Enfon teleoperaattoriliiketoiminnan yhdistäminen valtakunnalliseen DNA-konserniin.

- Osuuskunta KPY:n hallituksen tehtävänä on edustajiston valtuutuksella säädellä liittymismaksun suuruutta niin, että se vastaa kulloinkin osuuskunnan osuuden käypää arvoa. Näin me varmistamme sen, että vanhojen jäsenten omistuksen arvo ei laimennu uusien jäsenten liittymisen myötä, Osuuskunta KPY:n hallituksen puheenjohtaja Ossi Saksman toteaa.

Osuuskunta KPY:n maanantaina kokoontunut edustajisto antoi hallitukselle valtuutuksen lisäksi valmistella Osuuskunta KPY:n osuuden jakamista vuoden 2007 loppuun mennessä.

- Osuuden jakaminen mahdollistaa osuuskunnan jäsenelle sen, että omistusta voi myydä pienemmissä osissa. Hallitus päättää myöhemmin kuinka moneen osaan osuus jaetaan. Näkemykseni mukaan osuuden jakaminen palvelee osuuskunnan jäsenten etua, edustajiston puheenjohtaja Pekka Kantanen kertoo.

Osuuskunta KPY:stä alueellinen pitkäaikainen teollinen omistaja ja sijoittaja

Osuuskunta KPY:n edustajisto hyväksyi omalta osaltaan Enfon teleoperaattoriliiketoiminnan siirron osaksi valtakunnallista DNA-konsernia maanantain kokouksessaan. Enfo Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous puolestaan hyväksyi yhdistymisen tiistaina.

- Enfo Oyj:n jakautuminen ja teleoperaattoriliiketoiminnan yhdistäminen osaksi valtakunnallista teleoperaattoria ovat merkittäviä rakennejärjestelyjä Osuuskunta KPY:n 124-vuotisessa historiassa. Ne luovat edellytyksiä sille, että Osuuskunta KPY voi jatkossa hajauttaa omistuksiaan entistä tehokkaammin ja toimia vahvana alueellisena teollisena omistajana ja sijoittajana, Osuuskunta KPY:n Osuuskunta KPY:n toimitusjohtaja Lauri Kerman tiivistää.

Lisätietoja:
Osuuskunta KPY:n toimitusjohtaja Lauri Kerman 050 357 5384
Osuuskunta KPY:n hallituksen puheenjohtaja Ossi Saksman 044 737 6200 ja
edustajiston puheenjohtaja Pekka Kantanen 044 355 8998



Takaisin
Osuuskunta KPY | PL 1883 | 70101 KUOPIO | Puh +358 17 369 7800 | Fax +358 17 369 7809