Teemu Pieviläinen

Ensikosketuksen KPY:llä työskentelyyn sain jo vuonna 2004 TET-harjoittelijana KPY:n varastolla. ”Heti” reilun seitsemäntoista vuoden jälkeen, vuoden 2021 alussa, palasin KPY:lle nyt juristin tehtäviin. 

Heti ensi metreistä alkaen oli mukava huomata, kuinka välitön ja motivoitunut työilmapiiri työyhteisössämme vallitsee. Työssäni pääsen antamaan oman panokseni KPY-konsernin liiketoiminnan kehittämiseen ja strategian eteenpäin viemiseen. Autan myös tytär- ja osakkuusyhtiöitämme lainopillisissa asioissa. Työtehtäviini kuuluu muun muassa sopimusoikeudellisia asioita, yritysjärjestelyjen hoitamista ja verotuksellisten kysymysten selvittämistä sekä konsernin hallinnollisten asioiden valmistelua. Käytännössä teen kaikkea, mikä sivuaa juridiikkaa – ja paljon muutakin. Vastaan voi tulla myös kysymyksiä, joihin ei yksinkertaisesti ole vielä vastauksia. Mutta se tekee työstä myös palkitsevaa: saa olla luomassa jotain uutta, mitä ei ole ennen tehty. 

2000-luvun alussa KPY oli liiketoiminnan näkökulmasta aivan toisenlainen kuin nykyisin. Vaikka aikaa on kulunut ja liiketoiminta on muuttunut, KPY:n identiteetti yhteyksien rakentajana on säilynyt. KPY on edelleen vakaa toimija ja merkittävä vaikuttaja yrityskentässä – sen erinomaista työyhteisöä unohtamatta. 

Sähköposti: teemu.pievilainen(at)kpy.fi
Puhelin: 044 564 9255

Teemu Pieviläinen.