Enfo Oy on Osuuskunta KPY:n tytäryhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen kattavia IT-palveluita. Tänä vuonna Enfo juhlii 60-vuotista taivaltaan, jonka aikana se on kehittynyt merkittävästi. Konesalitoimijasta on kasvanut pohjoismainen IT-toimija.
Enfon tarina alkoi vuonna 1964, kun seitsemän Savon seudulla toimivaa yritystä perusti Tietosavo Oy:n (nykyinen Enfo Oy). Taustalla oli tarve ja into hyödyntää uusia teknologisia mahdollisuuksia, joita varten perustettiin maakunnallinen tietokonekeskus.
Aluksi yhtiö tarjosi konesalipalveluita, jotka ovat edelleen yksi sen vahvuuksista. Nykyään Enfo on merkittävä toimija suomalaisessa kapasiteettialustakentässä.
Enfon IT-liiketoiminta tuottaa asiakkaiden liiketoiminnalle välttämättömiä IT-palveluita ja turvaa asiakasyritysten toimintakykyä ja jatkuvuutta. Yhtiön palveluvalikoimaan kuuluvat alustapalveluiden (julkinen ja yksityinen pilvi sekä datakeskus) lisäksi tietoliikenneratkaisut, loppukäyttäjille suunnatut palvelut sekä tietoturvapalvelut.
Enfo on rohkeasti hakeutunut uusille alueille sekä maantieteellisesti että asiantuntijaosaamisen ja teknologioiden saralla. Yhtiö on myös ollut valmis luopumaan liiketoiminnoista, kun sen toimintaa on ollut tarpeen terävöittää. Vuosien varrella yhtiö on kasvanut yli 300 asiantuntijan yhteisöksi.
Vuodesta 2006 lähtien Enfon pääomistaja ja emoyhtiö on ollut Osuuskunta KPY.