Enfo Oyj:n Seppo Kuula uusiin haasteisiin
Seppo Kuula, joka on toiminut Osuuskunta KPY:n tytäryhtiön Enfo Oyj:n toimitusjohtajana vuoden 2018 alusta, on päättänyt siirtyä uusiin haasteisiin Enfon ulkopuolella.
– Seppo on yhdessä johtoryhmänsä kanssa luotsannut Enfoa isossa muutoksessa, jossa yhtiön strategia on uusittu, liiketoimintaa kehitetty ja yhteistä kulttuuria vahvistettu kolmen vuoden ajan. Enfo on tänään vahva pohjoismainen toimija monialustaympäristön datan ja sovellusten hallinnassa sekä modernin työskentelyn tukemisessa. Haluan kiittää Seppoa, joka on kunnianhimolla ja energialla menestyksekkäästi johtanut Enfoa murrosvaiheessa, sanoo hallituksen puheenjohtaja, Kaisa Olkkonen.
Enfo Oyj on keskeinen osa KPY-konsernia. KPY omistaa yhtiöstä 86 prosenttia. Yhtiön kehittäminen jatkuu vahvistetun omistajastrategian mukaisesti.
– Enfolla on vahva kasvustrategia, johon olemme sitoutuneet. Tavoitteenamme on Enfon omistuspohjan laajentaminen esimerkiksi pörssilistautumisen kautta. Vaikka koronapandemia hidastaa tätä kehitystä, meillä on kaikki syyt uskoa valittuun strategiaan. Merkittävän kehitysprosessin läpivieneellä yhtiöllä on osaava tiimi ja sen kilpailukyky on vahvistunut tiukasti kilpaillulla markkinalla. Enfolla on hyvät edellytykset vahvistaa asemiaan myös tulevaisuudessa ja kasvattaa omistaja-arvoa, KPY:n hallituksen puheenjohtaja Tarja Tikkanen painottaa.
Enfon hallitus on käynnistänyt prosessin uuden toimitusjohtajan rekrytoimiseksi.
– Minulle on ollut kunnia olla tällä matkalla enfolaisten kanssa. Olen ylpeä siitä, mitä olemme yhdessä saavuttaneet ja uskon vakaasti yhtiön menestymiseen tulevaisuudessa, sanoo Kuula.
Kuula jatkaa tarvittaessa roolissaan maaliskuun 2021 puoliväliin saakka. Mahdollisena ylimenokautena Antti Hemmilä, General Counsel, tulee toimimaan vt toimitusjohtajana. Kaisa Olkkonen hallituksen puheenjohtajana tulee johtamaan johtoryhmän työtä strategian toteuttamisessa.
Lisätietoja:
Tarja Tikkanen, KPY:n hallituksen puheenjohtaja, 0400 185 926
Kaisa Olkkonen, Enfon hallituksen puheenjohtaja, 040 579 5216
Seppo Kuula, Enfon toimitusjohtaja, 040 370 0032
Enfo on pohjoismainen IT-palvelutalo, joka mahdollistaa asiakkaidensa datavetoisen liiketoimintamuutoksen. 900 alan asiantuntijaa työskentelevät älykkäämmän maailman puolesta, jossa teknologia voimaannuttaa niin yksilöitä, yrityksiä kuin yhteiskuntaa. www.enfo.fi