KPY maksaa 5,5 milj. euroa osuuskorkoa

Uutiset

KPY maksaa 5,5 milj. euroa osuuskorkoa

Osuuskunta KPY:n edustajisto päätti 27.4. pitämässään kokouksessa, että osuuspääoman korkoa maksetaan viime vuodelta yksi euroa osuudelta eli yhteensä noin 5,5 miljoona euroa.

Korko maksetaan kahdessa erässä. Ensimmäinen erä 0,50 euroa osuudelta maksetaan 11.5., täsmäytyspäivä on 29.4.2021. Toinen erä maksetaan 15.9.2021, täsmäytyspäivä on 8.9.2021. Päätetty osuuskorko vastaa KPY-konsernin tilikauden tulosta.

Osuuskoron maksu kahdessa erässä vahvistaa varautumista koronapandemian pitkittymiseen sekä antaa mahdollisuuksia rakennejärjestelyiden läpivientiin.

– Linjasimme viime vuonna KPY:n sijoittajalupaukseksi kehittyvän omistaja-arvon ja kilpailukykyisen osuuskoron. Jaamme osuuskorkoa omistajillemme kestävästi, omistusyrityksiemme kilpailukyky säilyttäen, KPY:n edustajiston puheenjohtaja Pekka Kantanen kertoo.

KPY:n hallituksen puheenjohtaja Tarja Tikkasen mukaan viime vuosi oli KPY-konsernille strategisen uudistumisen vuosi, johon koronapandemia loi merkittävää haasteellisuutta. Konserniyhtiöissä toteutetuilla nopeilla toimenpiteillä koronan taloudelliset vaikutukset jäivät ennakoitua pienemmäksi.

Osuuskunta KPY:n noin 20 000 omistajasta valtaosa asuu Pohjois-Savossa.

– Omalla toiminnallaan KPY vahvistaa alueen elinvoimaa. Toivomme osuuskoron maksun osaltaan piristävän alueen taloutta, Kantanen sanoo.

Osuuskunta KPY:n hallituksen kokoonpanoon ei tullut muutoksia. Tarja Tikkanen jatkaa puheenjohtajana ja jäseninä jatkavat Jussi Holopainen, Jukka Laakkonen, Kaisa Olkkonen, Mikko Räsänen ja Juha Yrjänheikki.

Lisätietoja:  

edustajiston puheenjohtaja Pekka Kantanen, 044 355 8998, pekka@kantanen.net
hallituksen puheenjohtaja Tarja Tikkanen, 040 018 5926 tarja.tikkanen@kpy.fi

KPY – LIIKE-ELÄMÄNVOIMA.

KPY:n omistavat noin 20 000 Osuuskunta KPY:n jäsentä, joista suurin osa asuu Kuopion alueella. Osuuskunta KPY toimii emoyhteisönä konsernissa, johon kuuluvat KPY Novapolis Oy, Enfo Oyj, Vetrea Terveys Oy sekä Voimatel Oy. Konsernimme työllistää noin 2 500 henkilöä.

Seuraa myös:
Osuuskunta KPY:n Facebook
Osuuskunta KPY | LinkedIn