Osuuskunta KPY tukee lasten ja nuorten hyvinvointia ja ehkäisee heidän syrjäytymistään avustuksilla, joita on jaettu vuosittain. KPY:n avustuksia on jaettua vuodesta 2005 alkaen. Tänä vuonna KPY:n hallitus päätti kohdentaa avustukset erityisesti Kuopion seudulla tehtävään juniorityöhön. Tämän vuoden avustusten kokonaismäärä on noin 25 000 euroa.
”Haluamme tukea paikallisia toimijoita, jotka tekevät merkityksellistä työtä alueen lasten ja nuorten hyväksi. Näemme tärkeänä, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsee harrastamaan. Tuellamme voimme esimerkiksi mahdollistaa harrastustoimintaa, erityisesti niille, joille osallistuminen olisi muuten vaikeaa esimerkiksi perheen taloudellisen tilanteen takia. Uskomme, että avustuksien kautta voimme vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin ja avata heille uusia polkuja tulevaisuuteen,” KPY-konsernin hallituksen puheenjohtaja Juha Yrjänheikki kertoo.
Avustukset jaettiin hakemusten perustella seuroille ja yhdistyksille, jolloin tuki kohdistuu laajalle joukolle.
”Vastuullisuus ja elinvoiman tuottaminen ympärillemme ovat keskeisiä arvojamme ja osa kaikkea toimintaamme. Avustukset ovat luonteva osa tätä kokonaisuutta ja KPY:n toiminnan vaikuttavuutta,” Yrjänheikki kertoo.
KPY on erikseen yhteydessä kaikkiin tuensaajiin.
Lisätietoa avustusten myöntämisperusteista: Juha Yrjänheikki, hallituksen puheenjohtaja. Puhelin: 045 843 3550, sähköposti: juha@aurealistherapeutics.com
KPY:n avustuksia myönnettiin vuonna 2023 muun muassa seuraaville tahoille:
Urheiluseurat:
– Juniori-KalPa ry
– Kuopion Luisteluseuran Pikaluistelujaosto
– Kuopion Palloseura ry
– Kuopion Pöytätennisseura
– Kuopion Reipas ry
– Kuopion Reippaan Voimistelijat
– Kuopion Suunnistajat
– Padel Sawo ry
– Puijon Pesis ry
– Puijo Wolley Juniorit ry
– Salibandyseura Welhot ry
– Siilinjärven EsaB ry
– Siilinjärven Ponnistus Ry
– Steelers Ry
Muut seurat ja yhdistykset ja muu yleishyödyllinen toiminta:
– Juankosken 4H-yhdistys ry
– Kuopion Kaatuneitten Omaiset ry
– Kuopion Roolipelaajat ry
– Kuopion 4H-yhdistys ry
– Lapsellista ry
– Minna Canth Kuopio ry
– Nilsiän 4H-yhdistys ry
– Partiolippukunta Saariston Nuotta Ry
– Savon kansantaide ry
– Siilinjärven 4H-yhdistys ry
– Tarjoomo-osuuskunta
Lue lisää avustushausta: www.kpy.fi/avustukset
Itä-Suomen yliopistolle laskennallisen tekniikan lahjoitusprofessuuri
Tänä vuonna Osuuskunta KPY on myös lahjoittanut yhdessä LähiTapiola Savon, OP Pohjois-Savon ja Savon Voiman kanssa 600 000 euroa laskennallisen tekniikan professuurin perustamiseen. Yhteislahjoituksella tuetaan Itä-Suomen yliopistossa vasta käynnistynyttä tekniikan tutkintokoulutusta (DI). Rahoituksella varmistetaan professuurin toteutuminen seuraavalle viidelle vuodelle.
”Näemme DI-koulutuksen tärkeänä koko Itä-Suomelle ja myös KPY-konsernin yhtiöille, joista monella on tekniikan alan osaajatarpeita. Uskomme tutkintokoulutuksen mahdollistavan myös Savilahdessa KPY Novapoliksessa toimivien yritysten kasvua. Koko alueen vetovoiman kannalta on olennaista, että tämä avaus mahdollistaa osaltaan uusien kasvuyritysten sijoittumista Itä-Suomeen”, Osuuskunta KPY:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen kertoo.
Lue lisää aiheesta: Itä-Suomen yliopistolle laskennallisen tekniikan lahjoitusprofessuuri