KPY:n edustajisto hyväksyi hallituksen esityksen – vuodelta 2023 ei jaeta osuuskorkoa

Uutiset

19.04.2024 08:36

KPY UUTISET

KPY:n edustajisto vahvisti kokouksessaan vuoden 2023 tilinpäätöksen. Edustajisto päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että vuodelta 2023 ei jaeta osuuskorkoa. KPY-konsernin tulos tilikaudelta 2023 sekä rahoitusasema eivät ole vielä riittävän vahvoja osuuskoron maksamiseksi.

”Edustajisto näkee osuuskorosta tehdyn päätöksen välttämättömänä tässä tilanteessa. Tilikauden tulos ei luo osuuskoron maksulle riittäviä edellytyksiä. Edustajisto katsoo, että päätöksellä vahvistetaan pidemmällä aikavälillä omistaja-arvon positiivista kehitystä sekä mahdollisuuksia osuuskoron jakamiseen tulevaisuudessa. Tavoitteena on, että osuuskorkoa maksetaan vuonna 2025,” edustajiston puheenjohtaja Antti Haapakorva kommentoi.

Hallituksen kokoonpanossa ei muutoksia

Osuuskunta KPY:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa yritysjohtaja FT Juha Yrjänheikki. Hän on toiminut hallituksen puheenjohtajana kesäkuusta 2023 lähtien. KPY:n hallituksen jäsen hän on ollut vuodesta 2020 alkaen.

Kolmijäsenisen hallituksen varapuheenjohtajana valittiin jatkamaan Pekka Loikkanen. Hallituksen jäsenenä jatkaa myös PeeÄssän toimitusjohtajana työskentelevä Mikko Junttila. 

Muut edustajiston päätökset

Edustajisto valtuutti hallituksen käyttämään enintään 50 000 euroa yleishyödyllisiin lahjoituksiin. Valtuutus on voimassa vuoden ajan. Painotus lahjoituksissa kohdistuu vähävaraisten lasten ja nuorten harrastustoimintaan.

Edustajisto valtuutti hallituksen päättämään KPY-konsernin sitouttamis- ja palkitsemisohjelmia varten suunnatusta osuusannista, optio-oikeuksien tai muiden osuuksiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen nojalla annettavien osuuksien ja/tai erityisten oikeuksien lukumäärä on yhteensä enintään 350 000 osuutta tai erityistä oikeutta. Valtuutus on voimassa enintään 31.12.2026 asti.

Tilintarkastusyhteisönä valittiin jatkamaan tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy.

Lisäksi edustajisto käsitteli muut varsinaiseen kokoukseen liittyvät aiheet. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan myöhemmin KPY:n verkkosivuilla.

Lue koko uutinen osoitteessa: https://www.sttinfo.fi/tiedote/70142687/kpyn-edustajisto-hyvaksyi-hallituksen-esityksen-vuodelta-2023-ei-jaeta-osuuskorkoa?publisherId=69818994&lang=fi

— Lähde STT