KPY:n hallituksen puheenjohtajasta Tarja Tikkasesta kauppaneuvos

Uutiset

Tarja Tikkasesta kauppaneuvos

Tasavallan presidentti on tänään myöntänyt KPY-konsernin hallituksen puheenjohtaja Tarja Tikkaselle (OTK, varatuomari) kauppaneuvoksen arvonimen.

Tikkanen aloitti KPY:n hallituksen jäsenenä vuonna 2007. Hallituksen puheenjohtajana hän on toiminut vuodesta 2016 lähtien.

Noin 2500 ammattilaista työllistävä monialakonserni KPY on Tikkasen johdolla uudistunut voimakkaasti. Tästä hyvänä esimerkkinä on nykyisin KPY Novapoliksena tunnetun Technopolis Kuopio Oy:n koko osakekannan hankinta lähes kaksi vuotta sitten. Parhaillaan KPY toteuttaa historiansa merkittävintä strategista uudistumista ja käynnissä on rakenteellinen kehittäminen kaikissa konsernin omistusyhtiöissä.

KPY:n edustajiston puheenjohtaja Pekka Kantanen on ilahtunut merkittävästä tunnustuksesta.

”Lähes 140-vuotias KPY on Tarjan puheenjohtajakaudella kehittynyt nopeammin, kuin koskaan aiemmin. Hän on omalla persoonallaan tuonut koko konserniin rohkeutta ja tekemisen meininkiä. Tarja on ihmisläheinen ja innostava johtaja. Hän on laittanut itsensä likoon, jotta osuuskunta uudistuu ja vahvistaa elinvoimaansa pitkälle tulevaisuuteen”, Kantanen kertoo.

Kantanen painottaa, että KPY:n uudistumisella on vaikutusta laajemminkin Itä-Suomeen, sillä arvopohjaisesti toimiva konserni tuottaa toiminnallaan elinvoimaa alueelle ja omistajista suurin osa asuu Kuopion läheisyydessä. Hän kokeekin, että vaikka kauppaneuvoksen arvonimi on ensisijaisesti merkittävä tunnustus Tikkasen ansiokkaalle uralle, se on huomionosoitus myös itäsuomalaiselle yrityselämälle ja KPY:n tekemälle työlle.

Monipuolisella urallaan Tikkanen on toiminut sekä yritys- että tutkimusmaailmassa mm. Kuopion Seudun Hengityssäätiön toimitusjohtajana, Finnvera Oyj:n aluejohtajana, Lujatalon henkilöstöjohtajana sekä Minna Canth instituutin johtajana. Hän on meritoitunut myös kansainvälisellä pankkiuralla toimiessaan Nordea Pankin Deputy General Managerina Luxembourgissa.

KPY:n ohella Tikkanen vaikuttaa Savon Voima Oyj:n ja Savon Energiaholding Oy:n hallituksissa.

Tarja Tikkanen KPY nainen istua hymy hymyillä iloinen aulatila ala-aula kokoustila puheenjohtaja

Tikkanen Tarja

 

KPY – LIIKE-ELÄMÄNVOIMA

KPY on elinvoiman ja liike-elämän kiihdyttäjä. Rakennamme yhteistyötä ja uusia yhteyksiä sekä kehitämme ja kasvatamme omistusyhtiöitämme. Olemme yksi alueemme suurimmista työllistäjistä ja elinkeinoelämän vaikuttajista.

KPY:n omistavat noin 20 000 Osuuskunta KPY:n jäsentä, joista suurin osa asuu Kuopion alu-eella. Toimimme emoyhteisönä konsernissa, johon kuuluvat KPY Novapolis Oy, Enfo Oyj, Voimatel Oy, Vetrea Terveys Oy sekä KPY Sijoitus Oy. Työllistämme noin 2 500 henkilöä.  

 www.kpy.fi