KPY-konsernin lakiasiainjohtaja Teemu Pieviläinen on työskennellyt talossa tammikuusta 2021 lähtien. Koulutukseltaan Teemu on oikeustieteen maisteri. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli juristin tehtävissä kuutisen vuotta Helsingissä ennen siirtymistä KPY:lle.
Teemun arki KPY:llä on kaikkea muuta kuin kaavamaista. Työnkuvaan kuuluu sopimusten ja pöytäkirjojen laatimista ja tarkistamista, yritysjärjestelyjen ja verotuksellisten kysymysten selvittämistä sekä konsernin hallinnollista valmistelua. ” Työtehtäviini kuuluu KPY:n ja sen tytäryhtiöiden lainopillisia asioita. Käytännössä teen kaikkea, mikä vähänkin sivuaa juridiikkaa ja toki osallistun johtoryhmän jäsenenä konsernin liiketoiminnan kehittämiseen ja strategian eteenpäin viemiseen.”
Mikä toi sinut meille KPY:lle töihin?
Matkustin aiemmassa työssä melko paljon ja olin työreissulla Oulussa, kun äitini lähetti minulle WhatsAppissa kuvan Savon Sanomien työpaikkailmoituksesta. KPY haki juristia, ja ilmoitus herätti kiinnostukseni. Mielenkiinnon herätti tehtävän laajuus ja monipuolisuus sekä sijainti Kuopiossa, sillä asuin tuolloin Helsingissä ja paluumuutto oli alkanut kiinnostaa. Äitini teki aikanaan pitkän työuran KPY:llä, joten KPY:n tausta oli minulle sinällään valmiiksi tuttu.
Mikä on mukavinta työssäsi? Entä mikä on haastavinta?
Parasta ovat mahtavat työkaverit ja loistava työyhteisö. Kiinnostavinta taas on työn vaihtelevuus. Pääsen tekemään hyvin erilaisia työtehtäviä. Tämä edellyttää hyvin laaja-alaista juridista osaamista sekä eri liiketoimintojen tuntemista. Se tekee työstä mielekästä mutta samalla vaativaa.
Usein käy niin, että vaikka olisit suunnitellut, mitä kaikkea aioit seuraavana työpäivänä tehdä, niin seuraavana päivänä et todennäköisesti tee mitään niistä. Aikataulut elävät ja tilanteet kehittyvät. Haastavaa on myös se, että vastaan voi tulla kysymyksiä, joihin ei yksinkertaisesti ole vielä vastauksia. Mutta se tekee työstä myös palkitsevaa. Saa olla luomassa jotain uutta, mitä ei ole ennen tehty.
Mikä on muuttunut viime vuosina tässä työssä tai onko muuttunut?
Perustyö on säilynyt pitkälti samana, mutta juridinen toimintaympäristö muuttuu koko ajan. Viime vuosina EU:n puolelta on tullut paljon uusia sääntelypaketteja, kuten tietosuoja-asetus, CSRD, DORA-asetus, NIS2 jne. Aiemmin tämän mittaluokan sääntely kohdistui lähinnä finanssialaan, mutta nyt se ulottuu myös muille toimialoille – jopa pk-yrityksiin asti.
Miten päädyit alalle?
Olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten yhteiskunta toimii ja miksi asioita tehdään tietyllä tavalla. Yhteiskunnassa ja toki myös liike-elämässä asiat perustuvat lähtökohtaisesti lakiin ja sopimuksiin. Oikeustiede tuntui luontevalta valinnalta, vaikka minulla ei koskaan ollut varsinaista haavetta lähteä opiskelemaan oikeustieteitä.
Miten yhdistää sääntöjen ja pykälien maailman liiketoiminnan tavoitteisiin?
Lainsäädäntöä tulee aina noudattaa ja ottaa tulee ottaa huomioon liiketoiminnassa. Yksityisoikeudellisissa sopimuksissa on kuitenkin enemmän liikkumavaraa. Minun tehtäväni on auttaa esimerkiksi ymmärtämään, mitä riskejä tietty sopimus voi sisältää. Sitten neuvotellaan sopimusehdoista ja arvioidaan, mahdollisia riskejä suhteessa liiketoiminnallisiin tavoitteisiin.
Jos et olisi juristi…
Luultavasti olisin myyntitehtävissä. Toinen vaihtoehto voisi olla teknisen työn opettaja. Perheessäni on aina kunnioitettu käsillä tekemisen taitoa ja tehty paljon itse. Jotain niitä taitoja on tarttunut onneksi itsellenikin.
Entä jos saisit kirjoittaa yhden lain, jota kaikkien tulisi noudattaa – mikä se olisi?
Naura edes kerran päivässä, ja mieluiten jonkun kanssa.