Vuosi 2025 oli KPY:lle merkittävä uudistumisen vuosi. Konsernin taloudellinen asema vahvistui, strategiaa kirkastettiin ja sijoitussalkut uudistuivat. Vuosikertomus tarjoaa kokonaiskuvan tästä kehityksestä.
”Halusimme tarjota omistajille ja muille sidosryhmille selkeän kuvan siitä, missä KPY on tänään ja mihin olemme menossa. Laaja vuosikertomus lisää läpinäkyvyyttä ja auttaa hahmottamaan viime vuosien uudistumista kokonaisuutena. Ensimmäinen vastuullisuusraportti täydentää tätä kokonaisuutta tuomalla esiin konsernin vastuullisuustyön nykytilaa”, kertoo KPY:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen.
Ensimmäinen vastuullisuusraportti osana vuosikertomusta
Vastuullisuusraportti jäsentää KPY-konsernin vastuullisuustyötä kolmen ydinteeman kautta:
- Elinvoimainen yhteiskunta
- Kestävä ympäristö
- Vahva yrityskulttuuri ja työntekijäkokemus
Raportissa kuvataan vastuullisuustyön keskeisiä tavoitteita, seurannan periaatteita ja konkreettisia toimenpiteitä. Tavoitteena on lisätä vastuullisuustyön läpinäkyvyyttä ja vahvistaa pohjaa sen systemaattiselle kehittämiselle tulevina vuosina.
Taloudellinen kehitys vahvistui
Vuosikertomus avaa KPY:n strategiaa, jota toteutetaan kolmen sijoitussalkun kautta: infrastruktuuri, private equity ja tasesijoitukset. Tilikaudella 2025 KPY-konsernin taloudellinen asema vahvistui selkeästi, ja omaisuuden nettovarallisuusarvo (NAV) kasvoi merkittävästi. KPY:n omaisuuden NAV oli tilikauden 2025 päättyessä yhteensä 246,3 (2024: 179,6) miljoonaa euroa ja osuuskohtainen omaisuuden NAV 9,65 (2024: 8,09) euroa.
KPY on vuonna 1883 perustettu arvopohjainen osuuskunta ja sijoitusyhtiö, jonka omistaa noin 19 000 osuudenomistajaa. Yhtiön tavoitteena on luoda pitkäjänteisesti arvoa omistajilleen ja kohdeyhtiöilleen sekä vahvistaa suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukykyä ja uusiutumista.
Vuosikertomus kokonaisuudessaan verkossa
Vuosikertomus 2025, joka sisältää tilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen, palkka- ja palkkioselvityksen sekä vastuullisuusraportin, on saatavilla KPY:n verkkosivuilla osoitteessa https://www.kpy.fi/sijoittajalle/taloudelliset-tiedot/
Lue koko uutinen osoitteessa: https://www.sttinfo.fi/tiedote/71927070/osuuskunta-kpy-julkaisi-vuosikertomuksen-2025-mukana-ensimmainen-vastuullisuusraportti?publisherId=69818994&lang=fi
— Lähde STT
