KPY-konsernin tytäryhtiöiden ja osakkuusyhtiöiden johtoryhmät kokoontuivat 8.-9.4.2025 Synergy-tapahtumaan Kuopioon. Kaksipäiväisen tilaisuuden tavoitteena oli kirkastaa yhteistä tilannekuvaa ja strategisia tavoitteita, vahvistaa konsernin yhteistä kulttuuria sekä ennen kaikkea rakentaa yhteistyötä ja jakaa osaamista yhtiöiden välillä.
”Yli yhtiö- ja toimialarajojen ulottuva yhteistyö tuo mukanaan synergiaetuja ja mahdollistaa yhteisiä asiakasprojekteja. Kuten konsernimme tavoitekulttuurissa todetaan: Liike-elämänvoimaa yhdessä. Tällaiset tilaisuudet ovat meille tärkeä tapa varmistaa yhteinen tilannekuva sekä rakentaa konsernin sisäistä yhteistyötä ja kasvun mahdollisuuksia ja ennen kaikkea oppia jatkuvasti toisiltamme,” toteaa KPY-konsernin toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen.
Tapahtuman ensimmäinen päivä keskittyi konsernin lähiajan tavoitteisiin, strategisiin näkymiin ja johtamisen kehittämiseen. Johtoryhmät jakoivat tilannekuvia ja näkymiään loppu vuodelle. Yhdessä syvennyttiin myös tiedolla johtamisen mahdollisuuksiin case-esimerkin kautta ja suunniteltiin KPY:n uutta esihenkilötyöakatemiaa, jonka tavoitteena on vahvistaa esihenkilötyötä ja rakentaa yhteistä johtamiskulttuuria.
Vuoden johtoryhmänä palkittiin Voimatel
Päivä huipentui illalliseen ja verkostoitumiseen, jonka yhteydessä jaettiin tunnustuksia konserniyhtiöiden vuoden saavutuksista. Palkintoja myönnettiin muun muassa kategorioissa Vuoden Omistautuja, Vuoden Rohkein Teko, Vuoden Myyntitiimi, Vuoden Tuloksentekijä ja Vuoden Yhteisön Rakentaja. Vuoden Johtoryhmä -pääpalkinnon sai Voimatel.
”Voimatelin johtoryhmä on erinomainen esimerkki siitä, miten suunta kirkastetaan ja sitten toimitaan määrätietoisesti sen mukaisesti. Voimatelin johtoryhmä on toiminut myös vastuullisuustyössä koko konsernin suunnannäyttäjänä ja vienyt läpi merkittäviä ratkaisuja, kuten sähköverkkojärjestelyn ja kokoonpanonsa uudistamisen. Tämä porukka ei vain reagoi muutokseen – se johtaa sitä,” summaa Lehikoinen.
Tunnustukset pohjautuvat KPY:n yhteiseen kulttuuriin: Asennoidumme työhömme tavoitteellisesti ja kannamme vastuumme tuloksesta. Nostamme toinen toisiamme, ja kun onnistutaan, sitä juhlistetaan yhdessä.
Myynnin, kulttuurin ja voittamisen äärellä
Tilaisuuden toinen päivä vietettiin Sessions-tapahtumassa, jonka teemoina olivat myynti, organisaatiokulttuuri ja voittava asenne. Päivän aikana teemoihin syvennyttiin puheenvuorojen ja fasilitoitujen sessioiden kautta.
Sessions tarjosi erilaisia näkökulmia siihen, miten yritykset voivat rakentaa menestyvää, arvoihin nojaavaa kulttuuria, kehittää myyntiä ja vahvistaa kasvua tukevaa asennetta. Koko konsernin johtoryhmien yhteinen osallistuminen mahdollisti kokemusten ja käytännön oivallusten jakamisen yhdessä.