KPY-konsernissa pilotoitiin ensimmäistä kertaa yhteinen myynnin ja asiakkuusjohtamisen koulutusohjelma. Loppukeväällä 2024 käynnistynyt ohjelma saatiin päätökseen helmikuussa 2025. Koulutus oli osa konsernin strategista tavoitetta kehittää yhtiöiden yrityskulttuuria. Konsernin kulttuurinen periaate ”kaikki myyvät” korostaa myynnillisen asennoitumisen merkitystä kaikissa tehtävissä.
Yhteistyötä ja yhdessä oppimista
Koulutusohjelmaan osallistui noin 25 myynnin ammattilaista KPY-konsernin yhtiöistä. Koulutus tarjosi osallistujille mahdollisuuden tutustua toisten portfolioyhtiöiden myynti- ja asiakkuuskäytäntöihin, kehittää omaa myyntitoimintaansa sekä tunnistaa mahdollisia yhteisiä myyntimahdollisuuksia.
”Koulutus auttoi käsitteellistämään omaa tekemistä. Vaikka konsernin yhtiöiden toimialat eroavat toisistaan, on asiakastyössä paljon yhtymäpintoja. Erityisen arvokasta oli myös oman verkoston kasvaminen. Muut osallistujat tulivat hyvin tutuiksi ja heidät kokeekin jo työkavereiksi,” summaa koulutukseen osallistunut Novapoliksen myyntipäällikkö Henri Kuronen.
Kohti strategisempaa asiakkuuksien johtamista
Koulutuksen aikana määriteltiin yhteiset myynnin käytännöt, jotka soveltuvat kaikille konsernin yhtiöille ja auttavat niitä kehittämään omaa toimintaansa. Yhteisesti tärkeiksi koetuissa käytännöissä otetaan kantaa esimerkiksi CRM:n systemaattiseen käyttöön, asiakastyytyväisyyden seurantaan, myynnin ennustamiseen ja avainasiakkuuksien hallintaan.
”Koulutuksen ytimessä oli ajatus siitä, että myynti ja asiakkuuksien kehittäminen vaativat systemaattisuutta, suunnitelmallisuutta ja jatkuvuutta. Kun perusasiat ovat kunnossa, ollaan jo pitkällä”, kertoo KPY-konsernin varatoimitusjohtaja Silja Huhtiniemi.
Kokemukset konsernin yritysten yhteisestä koulutuksesta olivat positiiviset. “Opimme paljon paitsi toisistamme, myös toisiltamme. Jatkoa seuraa varmasti. Tällä hetkellä suunnittelemme jo, miten voimme tukea esihenkilötyötä yhteistyössä yli yritysrajojen”, Huhtiniemi summaa.

Koulutusohjelmaan osallistui noin 25 myynnin ammattilaista KPY-konsernin yhtiöistä.
Lue lisää aiheesta: