Gebwell Oy:n toimitusjohtajaksi Keijo Anttila

Uutiset

16.01.2024 13:45

KPY UUTISET

Jäähdytys- ja lämmityslaitteita valmistavan Gebwell Oy:n uutena toimitusjohtajana aloittaa Keijo Anttila. Hän siirtyy Gebwelliin sähkönjakelujärjestelmiä toimittavasta POK Group Oy:stä. Anttila aloittaa Gebwellin toimitusjohtajana viimeistään 1. huhtikuuta.

“Olen hyvin innostunut mahdollisuudesta ja haasteesta, jonka Gebwell vahvana tekijänä tarjoaa. Yhtiö on hyvin leppävirtalainen ja samalla sillä on hyvä kasvupotentiaali, jota on mielenkiintoista päästä toteuttamaan”, Keijo Anttila toteaa.

”Minusta Gebwellin tulevaisuus näyttää erittäin lupaavalta. Yritys toimii energiamurroksen keskiössä, ja sen innovatiiviset ratkaisut voivat merkittävästi edistää kestävää siirtymää. Gebwellin tuotteet ovat jo saavuttaneet huomattavaa menestystä markkinoilla, ja olen vakuuttunut siitä, että yritys kasvaa voimakkaasti myös kansainvälisesti”, hän jatkaa.

Gebwellin kasvu on perustunut viime vuosina vahvaan kotimaan markkinaan. Jatkossa yhtiön tavoitteena on myös kansainvälinen kasvu.

“Keijo Anttilan kansainvälinen kokemus luo hyvät edellytykset tavoitteellemme. Hänen johtamiskokemuksensa eri toimialoilta ja teollisista tuotannoista vahvistaa yhtiön tulevaisuuden strategisia tavoitteita”, Gebwellin hallituksen puheenjohtaja Mia Miettinen sanoo.

KPY mukana vauhdittamassa Gebwellin kasvua

Gebwell on ekologisten jäähdytys- ja lämmitysratkaisujen edelläkävijä, jonka vähemmistöomistaja KPY on ollut vuodesta 2022 alkaen. Sijoitus on osa Momentum-strategiaa. Tavoitteena on pitkäjänteinen omistajuus, jolla tuetaan Gebwellin kehittämistä ja kasvua. KPY osallistuu aktiivisesti yhtiön kehittämiseen ja liiketoiminnan kasvattamiseen yhdessä muiden omistajien kanssa.

Gebwellin asiakkaita ovat LVI-urakoitsijat ja loppukäyttäjinä erityisesti suuret yrityskiinteistöt ja asunto-osakeyhtiöt. Vuonna 2005 perustettu yritys on Leppävirran suurin yksityinen työnantaja. Konsernin palveluksessa on noin 200 työntekijää. Yhtiöllä on tehtaat Leppävirralla ja Puolan Chwaszczynossa. Gebwellillä on myös tytäryhtiö Ruotsissa.

Lue lisää:

Gebwell Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi Keijo Anttila (gebwell.fi, uutinen julkaistu 16.1.2024)

Tutustu Momentum-strategiaamme >>