KPY:n edustajiston puheenjohtajana jatkaa Pekka Kantanen
Osuuskunta KPY:n edustajiston järjestäytymiskokouksessa 9.1.2020 päätettiin, että seuraavan kolmivuotiskauden KPY:n edustajiston puheenjohtajana jatkaa Pekka Kantanen. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Aleksi Eskelinen pitkäaikaisen varapuheenjohtajan Erkki Ryynäsen jättäytyessä pois. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa Tuula Väätäinen ja kolmantena varapuheenjohtajana jatkaa Markku Söderström.
Osuuskunta KPY:n jäsenet valitsevat vaaleissa edustajiston, johon kuuluu kolmekymmentä edustajaa.
Edustajisto on KPY:n ylin päättävä elin, jonka kautta jäsenet osallistuvat osuuskunnan ohjaukseen ja valvontaan. Edustajisto muun muassa vahvistaa yhtiön tilinpäätöksen ja päättää osuuksille maksettavasta korosta.
Lisätietoa: edustajiston puheenjohtaja Pekka Kantanen, 044 355 8998, pekka(at)kantanen.net
Tutustu! Uusi edustajisto avautuu tästä linkistä.
—-
KPY on yksi Itä-Suomen suurimmista työllistäjistä ja elinkeinoelämän vaikuttajista. KPY:n omistavat noin 20 000 Osuuskunta KPY:n jäsentä, joista suurin osa asuu Kuopion alueella. Osuuskunta KPY toimii emoyhteisönä konsernissa, johon kuuluvat KPY Novapolis Oy, Enfo Oyj, Voimatel Oy, Vetrea Terveys Oy, KPY Sijoitus Oy ja Kiinteistö Oy Siilinjärven Lentokapteeni. KPY-konsernissa on noin 2 600 työntekijää.