Jenni Ahava (KTM) on toiminut Osuuskunta KPY:n talousjohtajana elokuusta 2020 alkaen. Ennen KPY:lle siirtymistään Jenni työskenteli yli 13 vuotta PwC:llä tilintarkastajana ja saavutti KHT-tilintarkastajan pätevyyden.
Jennin työpäivät eivät koskaan ole täysin samanlaisia – ja juuri se tekeekin hänen tehtävästään mielenkiintoisen. Hänen vastuualueisiinsa kuuluvat muun muassa taloudelliseen raportointiin, rahoituksen hankintaan, yritysjärjestelyihin, verotukseen, sisäiseen valvontaan sekä riskienhallintaan liittyviä tehtäviä. Näissä tehtävissä vaaditaan jatkuvaa ennakointia ja tarkkaa suunnittelua. Jenni korostaakin tiimityön merkitystä: parhaat tulokset syntyvät, kun hyödynnetään koko tiimin osaamista ja vahvuuksia.
Tässä haastattelussa Jenni avaa talousjohtajan arkea KPY-konsernissa ja kertoo, mikä häntä motivoi.
Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Tyypillinen työpäivä? Sellaista ei oikeastaan ole. Esimerkiksi tiistait ja torstait kuluvat usein tytäryhtiöiden laajennettujen johtoryhmien kokouksissa, kun taas maanantaisin käsittelemme konsernin johtoryhmän asioita. Viikko muotoutuu sen mukaan, mikä on akuutein tarve. Ja kyllä, ad hoc -tilanteita tulee paljon – ne saattavat hetkessä muuttaa päivän suunnitelmat.
Rahoittajien kanssa työskentely vie myös yllättävän paljon aikaa. Meillä on heidän kanssaan säännöllisiä tapaamisia, joissa käsitellään ajankohtaisia asioita. Viime aikoina CSRD-raportointi on myös ollut merkittävä osa työtäni. Konsernimme ensimmäinen vastuullisuusraportti julkaistaan keväällä 2026, ja siihen liittyen ohjaan myös ESG-koordinaattorimme työtä.
Miten työkaverit kuvailisivat sinua kolmella sanalla?
Tarkka, ennakoiva ja helposti lähestyttävä. Suunnittelen asiat mielelläni huolellisesti, jotta yllätyksiltä vältyttäisiin – vaikka totta kai niitä välillä tulee. Se kuuluu asiaan. Työkaverini toivottavasti pitävät minua myös helposti lähestyttävänä ja avoimena yhteistyölle.
Miten päädyit talousalalle?
Pitkä ura tilintarkastajana PwC:llä antoi kattavan kuvan erilaisten yritysten toiminnasta. Ajan myötä halusin kuitenkin siirtyä liiketoiminnan puolelle – olla mukana kehittämässä ja rakentamassa yrityksiä tarkastamisen sijaan. Se sai minut hakeutumaan talousjohdon tehtäviin, ja tässä sitä nyt ollaan. Tietyt luonteenpiirteeni, kuten tarkkuus ja suunnitelmallisuus, ovat varmasti olleet apuna tällä polulla.
Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut urasi aikana?
En osaa nimetä yhtä yksittäistä neuvoa, mutta olen oppinut valtavasti erilaisilta ihmisiltä. He ovat opettaneet paitsi konkreettisia asioita myös erilaisia tapoja suhtautua tilanteisiin. Pyrin tarkastelemaan asioita muiden näkökulmasta ja pohtimaan, miten itse toivoisin jonkin asian hoidettavan.
Mitä taitoa haluaisit kehittää seuraavaksi?
CSRD-raportointi ja vastuullisuus ovat nyt pinnalla, ja haluaisin syventää osaamistani tässä aiheessa. Lisäksi tavoitteenani on tukea tytäryhtiöitämme entistä paremmin ja tuoda omaa asiantuntemustani vahvemmin heidän käyttöönsä.
Entä vapaa-ajalla?
Haluaisin löytää paremman tasapainon työn ja vapaa-ajan välille. Työ vie helposti mukanaan, ja huomaan usein ajatusteni olevan vielä työssä, vaikka olisin jo kotona. Myös ystäville haluaisin olla enemmän läsnä. Tasapainoilu työn ja vapaa-ajan välillä on varmasti ikuinen kehityskohde.
Mikä on yllättävin asia, jonka ihmiset eivät tiedä sinusta?
Rakastan matkustamista, etenkin espanjalaista kulttuuria. Olen myös ysärimusiikin ystävä – se vie minut ihan eri maailmaan.
Olen harrastanut joukkuevoimistelua ja tanssia, ja olen myös valmentanut voimistelussa. Tykkään myös laulaa, erityisesti autossa. Ala-asteella osallistuin jopa lasten laulukilpailuun kappaleella Väinö Västäräkki, ja muistan sen vieläkin ulkoa. Olen laulanut sitä omille lapsilleni, kun he olivat pieniä. Laulu myös äänitettiin kilpailua varten.
Lapsena soitin muutaman vuoden viulua, mutta epäonnistunut soittokoe jätti siitä traumat. En edes muista, miten viulu päätyi valinnakseni!