Tietoa osuuksista

Olemme arvopohjainen monialakonserni, jonka omistaa lähes 19 000 osuudenomistajan muodostama yhteisö.

Sijoittajalle

Tietoa osuuksista

KPY on osuuskunta, jonka omistaa noin  19 000 osuudenomistajaa. Osuudenomistajaksi voi tulla hankkimalla Osuuskunta KPY:n osuuden. Jokainen, joka saa osuuden omistukseensa hyväksytään osuudenomistajaksi.

Tähtäämme KPY:n osuuden arvonnousuun ja sitoudumme jakamaan osuuskorkoa kestävästi, huolehtien samalla omistusyhtiöidemme tulevaisuuden kilpailukyvystä. Jatkamme sijoittamista uusiin kohdeyhtiöihin sijoitusstrategiamme mukaisesti. Lisäksi kehitämme omistamiamme yhtiöitä.

Tavoitteenamme on vuodesta 2025 alkaen jakaa osuuskorkoa omistustemme KPY:lle tuottamasta nettotuotosta vähintään 20 %, kasvattaen osuuskorkona jaettavaa osuutta noin 60 %:iin seuraavan viiden vuoden kuluessa. Tavoitteemme perustuu strategiseen ja taloudelliseen asemaamme sekä niiden kehittymiseen. Sitoudumme tekemään päätöksiä, jotka tukevat omistajiemme pitkän aikavälin etuja

Edustajisto päätti 11.10.2022 KPY:n osuuksien jakamisesta siten, että jokainen aiempi osuus jaettiin neljäksi osuudeksi. Osuuksien jakaminen toteutettiin käytännössä maksuttomalla osuusannilla. Siinä kullekin osuudenomistajalle annettiin maksutta uusia osuuksia osuudenomistajien omistamien osuuksien mukaisessa suhteessa siten, että kutakin osuutta kohti annettiin kolme (3) uutta osuutta. 

Usein kysytyt kysymykset

Vastauksia KPY:n osuuksien omistamiseen liittyviin kysymyksiin löydät täältä.

Osuuskorko

Edustajisto päättää omistajille jaettavasta osuuskorosta hallituksen esityksen perusteella.

KPY maksoi osuudenomistajilleen tilikaudelta 2024 osuuskorkoa yhdeksän senttiä osuutta kohti eli yhteensä noin kaksi miljoona euroa.

Osuuskunta KPY:n maksamat osuuspääoman korot vuodesta 2008