Omistajapalvelu

KPY:n omistajapalvelu palvelee osuuksiin liittyvissä asioissa tiistaisin ja torstaisin kello 12-15 sähköpostitse omistajapalvelu@kpy.fi tai puhelimitse 017 369 7800
Mahdolliset käyntiajat tulee varata aina ennakkoon.

Olemme koonneet vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin. Vastaukset löydät tämän linkin takaa.

Jäsenen ja muun osuudenomistajan erot

Jäsen

Jäsenellä täytyy olla vähintään yksi osuus osuuskunnasta.

Jäsenellä on samat taloudelliset oikeudet kuin muilla osuudenomistajilla.

Vain jäsenet saavat äänestää ja asettua ehdolle edustajiston vaaleissa.

Jäsenet ovat oikeutettuja myös Sisärinki-etuohjelmaan.

Jos haluat KPY:n jäseneksi, sinun pitää hakea jäsenyyttä kirjallisesti. Tarkemmat ohjeet jäseneksi hakemisesta ja hyväksymismenettelystä löytyvät täältä.

Muu osuudenomistaja

Osuudenomistajaksi voi tulla hankkimalla Osuuskunta KPY:n osuuden. Jokainen, joka saa osuuden omistukseensa hyväksytään osuudenomistajaksi.

Kullakin muulla osuudenomistajalla on samat osuuskuntalakiin ja osuuskunnan sääntöihin perustuvat taloudelliset oikeudet kuin jäsenellä.

Osuudenomistajalla ei ole oikeutta asettua ehdolle edustajiston vaalissa eikä myöskään äänioikeutta edustajiston vaalissa.

Osuudenomistaja ei ole oikeutettu hyödyntämään Sisärinki-etuohjelman etuja.

Taloudelliset oikeudet osuuskunnassa

Kukin osuus tuottaa osuuskunnassa yhtäläiset taloudelliset oikeudet  osuuskunnan varoihin osuuskuntalain mukaisissa varojenjakotilanteissa. Näihin oikeuksiin kuuluvat muun muassa:

  • oikeus osuuskunnan ylijäämään ja muuhun varojenjakoon vapaan oman pääoman rahastosta (esim. osuuskorko)
  • oikeus osuuden ja osuusmaksun palautukseen
  • oikeus varojenjakoon osuuspääoman tai vararahaston alentamisen taikka osuuksien hankkimisen tai lunastuksen yhteydessä
  • oikeus jako-osuuteen osuuskunnan purkautuessa.

Jäsenen ja osuudenomistajan Q&A

Onko jäsenellä oikeus osuuskorkoon?

+

Onko osuudenomistajalla oikeus osuuskorkoon?

+

Onko osuudenomistajalla oikeus asettua ehdolle edustajiston vaalissa?

+

Onko osuudenomistajalla äänioikeus edustajiston vaaleissa?

+

Olenko jäsen?

+

Miten voi tulla jäseneksi?

+

Osuudet jaettu neljäksi osuudeksi vuonna 2022

Edustajisto päätti 11.10.2022 KPY:n osuuksien jakamisesta siten, että jokainen aiempi osuus jaettiin neljäksi osuudeksi. Osuuksien jakaminen toteutettiin käytännössä maksuttomalla osuusannilla.

Siinä kullekin osuudenomistajalle annettiin maksutta uusia osuuksia osuudenomistajien omistamien osuuksien mukaisessa suhteessa siten, että kutakin osuutta kohti annettiin kolme (3) uutta osuutta.

Osuuksien jakamisen johdosta osuuskunnan sääntöjen mukaista osuusmaksua muutettiin 0,085 eurosta 0,02125 euroon. Osuusmaksujen muodostama osuuspääoma pysyi muuttumattomana.  Lue koko tiedote tästä linkistä

 

Osuuden arvo

KPY ei voi ottaa kantaa KPY:n osuuden markkina-arvoon. Osuuden arvoa voi kuitenkin tarkastella esimerkiksi Osuuskunta KPY:n tilinpäätöksen 2024 mukaisen kirjanpidon nettovarallisuuden, eli kirjanpidon mukaisten varojen ja velkojen erotuksen kautta.

Osuuskunta KPY:n tilinpäätöksen 2024 mukainen nettovarallisuus osuutta kohti on noin 5,60 (5,70) euroa. Laskennassa käytetystä nettovarallisuudesta on vähennetty tilikaudelle 2023 Osuuskunta KPY:n tulokseen ja tätä kautta omaan pääomaan kirjautunut KPY Sijoitus Oy:n fuusiovoitto noin 37,4 miljoonaa euroa. Fuusiovoitto on vähennetty, koska fuusio itsessään ei ole vaikuttanut osuuden arvoon.

KPY:n osuuden arvosta voit lukea lisää 27.2.2025 julkaistusta tilinpäätöstiedotteestamme.

Osuuden omistaja voi myydä osuuksia suoraan osuuksien ostajalle

Kauppakirjan malli 2024 (Word-muodossa), jonka pohjalta osuuksien kaupan voi toteuttaa.

Huomioithan, että kauppakirja on ainoastaan malliversio, jota tulee täydentää tarvittavassa laajuudessa kunkin yksittäisen osuuksien kaupan osalta. Osuuskunta KPY ei vastaa miltään osin tällaisten kauppojen toteuttamisen oikeellisuudesta.

 

Sisärinki-etuohjelma

Osuuskunta KPY:n jäsenenä voit liittyä mukaan maksuttomaan KPY:n Sisärinkiin. Sisärinki on monipuolinen verkossa ja mobiilina toimiva etuohjelma, jonka alennukset ovat huomattavia.

Sisärinkiläisenä voit hyödyntää monia paikallisia ja valtakunnallisia etuja ja palveluja. Niitä löytyy niin kotiin, vapaa-aikaan, matkailuun, hyvinvointiin kuin autoiluunkin. Tarjoamme myös kuukausittain vaihtuvia, ajankohtaisia kampanjoita.

Lue lisää Sisärinki-etuohjelmasta