Osaajien kaupunki.
Novapolis.
Novapolis jatkaa perinteitämme yhteyksien rakentajana tuomalla yhteen yritykset, yhteisöt ja osaajat.
Modernin työpäiväkokemuksen edelläkävijä
Novapolis tarjoaa nykyaikaisia toimitiloja ja palveluja Kuopion kasvukeskuksessa Savilahdessa sekä Siilinjärven Toivalassa. Novapolis kehittää rohkeasti tarjoamaansa vastaamaan työn muutoksen aiheuttamiin tarpeisiin. Yhteisö onkin kasvanut vajaasta 200 asiakkaasta jo noin 250 asiakkaaseen.
Novapoliksella on vuokrattavia tiloja lähes 100.000 neliömetriä. Siitä onkin muodostunut alallaan Kuopion markkinajohtaja. Lisäksi Novapolis järjestää aktiivisesti erilaisia tapahtumia ja tarjoaa monipuolisia palveluita yhteisön vahvistamiseksi sekä asiakkaiden arjen helpottamiseksi.
Novapolis toimii Kuopion alueen osaamisen, kehittämisen ja kansainvälistymisen solmukohtana. Alueella sijaitsee ainutlaatuinen kolmen koulutusasteen kampus: Savon ammattiopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto. Lisäksi Novapolikseen avautui yksityinen, yritysvetoinen koodikoulu kood/Sisu huhtikuussa 2024. Oppilaitokset samalla alueella varmistavat, että osaamista on aina tarjolla kasvavien yritysten tarpeisiin.
Novapolis lukuina
- Noin 180 000 bruttoneliötä
- Noin 250 asiakasyritystä -ja organisaatiota
- Noin 15 000 avaimenhaltijaa
- Noin 95 % vuokrauksen käyttöaste keskimäärin 2024
- 191,5 miljoonaa euroa kiinteistöjen käypä arvo 2024 (perustuu ulkopuolisen riippumattomaan arvioon, lisätietoja vuoden 2024 tilinpäätöksessä)