Vahva ja erottuva yrityskulttuuri on yksi KPY-konsernin strategisista kehittämistavoitteista. Kulttuurin nähdään vaikuttavan työntekijäkokemukseen, asiakastyytyväisyyteen, työpaikkojen vetovoimaisuuteen, kykyyn toteuttaa strategiaa ja myös taloudellisiin tuloksiin.
”Yrityskulttuurin systemaattinen johtaminen on meille tärkeää. Haluamme luoda työympäristön, jossa työntekijät ovat innostuneita, yhteinen visio on kirkas ja yhteistyö yli yhtiö- ja tiimirajojen luo synergiaa. Tukea on saatavilla ja jokaiselle halutaan luoda mahdollisuudet onnistua työssään,” kertoo KPY:n varatoimitusjohtaja Silja Huhtiniemi.
Oppimista yli yhtiörajojen
Yksi konkreettinen askel kulttuurin vahvistamisessa on konsernin yhteinen Groow-esihenkilövalmennus, joka käynnistyi elokuussa. Mukana on 29 esihenkilöä konsernin eri yhtiöistä. Pilottiohjelman tavoitteena on luoda toistuva valmennuskokonaisuus, joka tukee esihenkilöitä heidän roolissaan strategian edistäjinä, tavoitteiden toteuttajana sekä arjen työn ja työntekijäkokemuksen kehittäjinä.
Ensimmäistä kertaa järjestettävä valmennus jatkuu koko syksyn ajan ja yhdistää monipuolisia oppimisen muotoja: työpajoja, pienryhmäsparrauksia ja yksilöllisiä keskusteluja. Lisäksi yhteinen oppimisalusta kokoaa yhteen ajatuksia, välitehtäviä ja itseopiskelumateriaaleja
”Yhdessä voimme saavuttaa enemmän. Esihenkilötyön kehittämiseen panostetaan sekä konsernin että yhtiöiden tasolla. Groow on suunniteltu yhtiöiden kanssa yhdessä, ja se tarjoaa osallistujille mahdollisuuden oppia paitsi ohjelman sisällöistä myös toisten kokemuksista yli yhtiörajojen,” Huhtiniemi taustoittaa.
Esihenkilötyön neljä kulmakiveä
Groow-ohjelma pohjautuu konsernin tavoitekulttuuriin ja arvoihin – omistautumiseen, yhteisöllisyyteen ja rohkeuteen. Niistä on johdettu esihenkilötyön neljä kulmakiveä:
- Suunnannäyttäjä, joka viestii kokonaiskuvan ja rohkaisee uudistumaan.
- Tavoitteista innostuva onnistuja, joka suhtautuu kunnianhimoisesti tavoitteisiin ja vie kaikki myy -asennetta arkeen.
- Yhteistyön rakentaja ja tiimipelaaja, joka etsii synergioita ja käy avointa dialogia yli yhtiö- ja tiimirajojen.
- Tiimiläisten arjen tuki ja palautteen antaja, joka vahvistaa työntekijäkokemusta, rakentaa luottamusta ja tukee onnistumista valmentavalla otteella.
Näistä kulmakivistä muodostuu myös Groow-valmennuksen runko.
Lue lisää aiheeseen liittyen:
