Liike.Elämä.Voima.
Luomme arvoa kehittämällä yhteyksiä ja kasvattamalla omistusyhtiöitämme. Konsernimme on merkittävä, suomalainen työllistäjä ja elinkeinoelämän vaikuttaja.
Tarjoamme alustan valmiiksi hajautetuilla sijoituksilla. Kauttamme pääset mukaan kiinnostaviin sijoituskohteisiin, joita on harvoin tarjolla.

Strategia
Liiketoimintamme koostuu Momentum–
strategiasta, jossa sijoitetaan
kasvuhakuisiin yrityksiin
sekä Nova-strategiasta, jonka keskiössä ovat infrastruktuuriomistukset.
Konsernimme avainlukuja
224,5 MEUR
Liikevaihto 2024
2,5 MEUR
Oikaistu liiketulos 2024
Omistamamme yritykset työllistävät
2 400
henkilöä
Historia
Meilllä on vahvat 140-vuotiset juuret rohkeana ja uudistuvana yhteyksien rakentajana.
Tänään rakennamme pohjaa modernille yhteiskunnalle, uudelle tavalle tehdä työtä sekä Kuopion ja koko Suomen menestykselle.
Missio
Olemme elinvoiman ja liike-elämän kiihdyttäjä. Rakennamme yhteistyötä ja uusia yhteyksiä sekä kehitämme ja kasvatamme omistusyhtiöitämme.
Visio
KPY:n ympärillä toimii liike-elämän ekosysteemi, joka on myös yksi Suomen tunnetuimmista menestyjien kasvuympäristöistä.
Arvot
Omistautuminen – omistautuminen tekee omistamisesta arvokasta. Yhteisöllisyys – olemme yhteyksien rakentaja ja tavoitteenamme on alueemme elinvoima. Rohkeus – hyviä päätöksiä, uusia alkuja
Vastuullisuus
Omistajana edellytämme omistusyhtiöltämme ja muilta sijoituskohteiltamme lainsäädännön ja muiden säädösten ja eettisten periaatteiden noudattamista. Vaikutamme siihen, että sijoituskohteissamme noudatetaan vastuullisuuden periaatteita.
Osuudet jaettu neljäksi osuudeksi vuonna 2022
Edustajisto päätti 11.10.2022 KPY:n osuuksien jakamisesta siten, että jokainen aiempi osuus jaettiin neljäksi osuudeksi. Osuuksien jakaminen toteutettiin käytännössä maksuttomalla osuusannilla. Siinä kullekin osuudenomistajalle annettiin maksutta uusia osuuksia osuudenomistajien omistamien osuuksien mukaisessa suhteessa siten, että kutakin osuutta kohti annettiin kolme (3) uutta osuutta. Osuuksien jakamisen johdosta osuuskunnan sääntöjen mukaista osuusmaksua muutettiin 0,085 eurosta 0,02125 euroon. Osuusmaksujen muodostama osuuspääoma pysyi muuttumattomana.
Lue koko tiedote tästä linkistä
Osuuden omistaja voi myydä osuuksia suoraan osuuksien ostajalle
Tästä linkistä avautuu kauppakirjan malli, jonka pohjalta osuuksien kaupan voi toteuttaa.
Huomioithan, että kauppakirja on ainoastaan malliversio, jota tulee täydentää tarvittavassa laajuudessa kunkin yksittäisen osuuksien kaupan osalta. Osuuskunta KPY ei vastaa miltään osin tällaisten kauppojen toteuttamisen oikeellisuudesta.
Sijoittaja- ja omistajainfo
Tutustu konsernimme hallinnointiin. Löydät hallinnointikoodin, palkka- ja palkkioselvitykset ja muut osuuden omistajille ja sijoittajille tärkeät tiedot kootusti yhdestä paikasta. Täältä löydät myös edustajiston kokousten ajankohdat ja pöytäkirjat.
Omistajapalvelu
Omistajapalvelumme auttaa kaikissa osuuksiin liittyvissä kysymyksissä. Avoinna tiistaisin ja torstaisin kello 12-15.
Omistajapalvelu puh. 017 369 7800 , omistajapalvelu(at)kpy.fi
Varaathan mahdollisen käyntiajan omistajapalveluun aina etukäteen.